
Kalustomme jatkaa uudistumistaan kun hankimme toisen sähköauton taksikäyttöön. Tämä uusi auto on myös Tesla Model Y.

Olemme ottaneet ensimmäisen askeleen kohti puhtaampaa liikkumista kun yrityksemme hankki ensimmäisen sähköauton taksikäyttöön. Auto on Tesla Model Y ja tarjoaa miellyttävän matkan jopa kuudelle matkustajalle.

Kevään 2024 aikana tulemme julkaisemaan pienet esittelyt yrityksemme työntekijöistä. Tavoitteenamme on tuoda esille tiimimme osaamista ja persoonallisuutta jotta asiakkaamme ja yhteistyökumppanit (niin nykyiset kuin tulevatkin) oppisivat tuntemaan paremmin ne ihmiset joiden kanssa ovat tekemisissä.
Esittelyissä tulemme kertomaan mm. työntekijöiden työtehtävistä, kokemuksesta ja osaamisesta sekä heidän mielenkiinnon kohteistaan ja harrastuksistaan. Uskomme että avoimuus ja läpinäkyvyys luovat vahvemman pohjan luottamuksellisille asiakassuhteille ja yhteistyökumppanuuksille.
Pysykää siis kuulolla, sillä kevään aikana tulette tutustumaan paremmin tiimiimme!

Jari Lehtola on Taksi Lehtolan perustaja ja toimitusjohtaja. Hän on toiminut taksialalla vuodesta 2006 ja perustanut Taksi Lehtolan vuonna 2007. Lue lisää

Kuljettajaesittelyssä taksialan konkari Markku Akkanen. Markku on viihtynyt ratin takana jo kolmekymmentä vuotta ja matka jatkuu… Lue lisää

Kuljettajaesittelyssä ajojärjestelijämme Petri Lilius. Lue lisää

Kuljettajaesittelyssä pitkänlinjan taksinkuljettaja Juha Ritola. Juha on kokenut taksinkuljettaja joka on ajanut taksia jo vuodesta 1996. Lue lisää

Kuljettajaesittelyssä tutustumme Rauno ”Rane” Virtaan joka on ajanut taksia Riihimäellä vuodesta 2006 alkaen. Lue lisää

Kuljettajaesittelyssä kokenut taksinkuljettaja Teuvo Valtanen. Lue lisää